Triosoft Oy

Triosoft Oy on jo vuodesta 1985 Pirkanmaalla toiminut suomalainen yritys. Meillä on kivijalkaliike Tampereella, missä toimii myös tietokoneiden huolto. Sen lisäksi verkkokauppamme palvelee asiakkaitamme edullisesti koko Suomessa. Tukkuasiakkaat voivat tilata tuotteitamme myös edustajamyyntinä.

Tutustu maineikkaaseen historiaamme wikipediassa.

Seuraamme aikaamme ja uudistumme jatkuvasti. Rakennamme uuden ajan Triosoftia. Tule mukaan tekemään suomalaista yhteistyötä. Palvelemme pk-yrityksiä, teollisuutta, yhdistyksiä, kuntia ja kotitalouksia Pirkanmaalla ja kaikkialla Suomessa.

Asiakkaamme arvostavat osaamistamme laadukkaista erikoistuotteista ja luotettavista toimituksista. Ymmärrämme erilaisten asiakkaidemme tarpeet erityisen hyvin, koska tapamme toimia on maanläheinen ja joustava. Omintakeinen yritysfilosofiamme on kantanut myös vaikeina aikoina ja olemme olleet tiennäyttäjänä monelle alkavalle yritykselle.

Triosoft Oy tunnettu ja luotettava kumppani monelle suomalaiselle yritykselle ja uskom-
me pitkäjänteisen työn kantavan myös tulevaisuudessa. Haluamme tarjota parasta tietotekniikka-alan palvelua Pirkanmaalla  ja toimia oman maahantuonnin tarviketuotteiden monipuolisena ja kilpailukykyisenä myyntiyhtiönä.

Toimimme mielellämme yhteistyössä erilaisten sidosryhmien kuten yrittäjäjärjestöjen ja oppilaitosten kanssa. Uudistetun verkkokauppamme avulla tulemme tavoittamaan entistä laajemman asiakaskunnan Suomessa. 

Haemme yhteistyössä asiakkaan kanssa aina sopivimman tuotteen tai palvelun.

Tervetuloa asiakkaaksemme!

 

TUOTEVALIKOIMA

Löydät erittäin laajan tuotevalimoimamme verkkokaupan etusivun vasemman laidan osastojen valikosta. Lue lisää hyvin kattavasta tuotevalikoimastamme tästä.

Räätälöidyt Redit tietokoneet valmistetaan tilaajan toivomusten mukaisesti ja omalla Redit merkillämme on paikallinen huolto Pirkanmaalla. Olemme erityisen ylpeitä voidessamme tarjota räätälöidyn vaihtoehdon monikansallisille brändeille.

MAAHANTUONTI JA RÄÄTÄLÖINTI

Maahantuomme tietokoneiden lisälaitteet kuten kaapelit ja tulostustarvikkeet. Näin varmis-
tamme tuotteiden nopean saatavuuden ja kilpailukykyisen hinnan.
Messuilta haemme alan uusimpia innovaatioita ja tuoteuutuuksia. Myymme oman maahantuontimme kaapelit, tarvikkeet ja tulostuskasetit myös jälleenmyyjäverkostomme kautta Suomeen. Räätälöimme yrityksille sopivat tietokoneet omalla tuotemerkillämme Redit.

HUOLTO

Tarjoamme asiakkaillemme vaivattomuutta, sillä olemme myös myymämme tietotekniikan luotettava ylläpito- ja huoltopalveluiden kumppani. Palveluihimme kuuluu tietokoneiden korjaus. Korjaamme pöytätietokoneiden lisäksi kannettavat tietokoneet merkistä riippumatta. Varaosatoimittajia meillä on ympäri Eurooppaa.

YRITYSMYYNTI

Myymme yrityksille, kunnille ja yhdistyksille myös laskutuksella ja leasingilla. Kysy lisää palautelomakkeella tai myynti@triosoft.fi.

VASTUULLISUUS

Pyrimme toimimaan ekologisesti ja haemme valikoimiimme kiertotaloustuotteita sekä korkealaatuisia tietotekniikkatuotteita. Olemme vastuullisen ja laatutietoisen ostajan hankintapaikka. Esimerkiksi AgfaPhoto -tulostusvärit ja uusiokäyttöön kunnostetut tietokoneet kiinnostavat valistuneita asiakkaitamme.

tech
Paytrail